Uudella Oluttehtaalla ei ollut aikojen saatossa varsinaista logoa. Niin ikään pulloissa käytettiin eri aikakausina hyvin erilaisia etikettejä, joten olemassa olevista materiaaleista oli vaikea löytää selkeää visuaalista linjaa.
Halusimme ensimmäiseksi luoda Uudelle Oluttehtaalle visuaalisen identiteetin. Selvää oli, että pyrkisimme ammentamaan vanhoista materiaaleista mahdollisimman paljon. Identiteettiä luotaessa haastavin osa on usein logo, joka osoittautui tässäkin projektissa tietynlaiseksi kaljapullonkaulaksi. Monien kokeilujen jälkeen saimme lopulta suunniteltua mielestämme ihanteellisen logon Uudelle Oluttehtaalle: logo on menneen ja uuden ajan hybiridi ja sen heraldisuus kumartaa panimon historialle, kun taas viivojen luoma geometrinen koheesio rakentaa modernia identiteettiä.
Kun Uuden Oluttehtaan logo oli syntynyt, alkoi suunnittelutyö edetä huomattavasti nopeammin. Punainen ja valkoinen väri valikoituivat logoon niiden erottuvuuden vuoksi, sillä punaisen värin on monissa tutkimuksissa todettu olevan kaikkein tehokkain huomioväri – ja kuluttajamarkkinoilla jos jossain, on tärkeää erottua.
Logossa käytetyn Alternate Gothic No.2 -fontin on suunnitellut Morris Fuller Benton vuonna 1903.
Fonttia valikoitaessa meille syntyi ajatus, että olisi upeaa, jos voisimme käyttää fonttia, joka olisi samalta aikakaudelta kuin alkuperäinen Uusi Oluttehdas. Onneksemme tällainen fontti myös löytyi. Logossa käytetyn Alternate Gothic No.2 -fontin on suunnitellut Morris Fuller Benton vuonna 1903. Samainen fontti on myös monen uudemman sans-serif fontin esikuva.
Uuden Oluttehtaan identiteetin peruspalaset rakentuvat vahvaan huomioarvoon, menneen kunnioittamiseen ja historiasta kumpuavaan kaksikielisyyteen. Myös etiketeissä halusimme käyttää vahvoja väriyhdistelmiä, joiden huomioarvo olisi korkea. Tutkimuksemme veivätkin meidät Uuden Oluttehtaan 1900-luvun alkupuolelta olevien etikettien luokse, joiden muoto ja visualiikka hurmasivat meidät ja jotka inspiroivat meitä muokkaamaan niistä tähän päivään sopivat versiot.
Kiitos vielä kaikille, jotka ovat olleet mukana tässä projektissa sparraamassa ja kommentoimassa!
2 kommentit
Raine
22/01/2021 klo 15:10
Loistavaa ja mahtavaa! Suosikkeja noista tietenkin IPA ja Porter.
Niin kovasti toivon, että olut on myös hyvää ja maukasta, kun joskus pääsen sitä maistamaan!
Uusi Oluttehdas
24/01/2021 klo 22:09
Kiitos Raine! Tavoitteena todellakin on tehdä hyvää ja maukasta olutta, eli kannattaa odottaa 🙂