Olemme kesän aikana miettineet kovasti, mikä olisi Uuden Oluttehtaan seuraava olut.
Ensimmäisen oluen kohdalla päädyimme lageriin, koska tiesimme Uuden Oluttehtaan valmistaneen lageria aikaisemminkin, ja arvelimme sen olevan helposti lähestyttävä olut myös muiden kuin olutharrastajien näkökulmasta. Myös toisen oluen kohdalla meitä kiinnostaisi tehdä maku, joka kunnioittaisi historiaa ja jonka tiedämme kuuluneen Uuden Oluttehtaan valikoimaan jo sata vuotta sitten, jolloin vaihtoehtoja olisivat ainakin pilsner ja porter.
Toisaalta meiltä on kyselty usein, koska Uudelta Oluttehtaalta tulee India Pale Ale eli IPA. Vaikkei IPA taatusti kuulunut Uuden Oluttehtaan repertuaariin sen paremmin alkuperäisessä 1700-luvulta juontavassa olemuksessaan kuin nykymuotoisena amerikkalaisenakaan versiona, olisi IPA houkutteleva vaihtoehto seuraavaksi olueksi. Monille olutharrastajille IPA on lähes ainoa oikea olut ja kauppojen pienpanimohyllyjä katsellessa lienee sille myös eniten kysyntää. Jos ja kun toiveissamme olisi kuitenkin saada myös vähemmän tai ei ehkä lainkaan oluita harrastaneet ihmiset maistamaan Uuden Oluttehtaan toista olutta, saattaisi New England IPA eli NEIPA olla IPAa helpommin lähestyttävä vaihtoehto.
Ihan toista ääripäätä taas edustaisi witbier eli belgialainen vehnäolut. Witbierissä on katkeruutta vain vähän tai ei lainkaan, jonka sijaan siinä maistuvat korianteri ja appelsiini. Koska Witbieriä on pienpanimohyllyiltä Suomessa vaikea löytää, voisi sen tuominen kauppoihin olla kiinnostavaa.
Vaihtoehtoja on tietysti lukematon määrä ja ajan mittaan nuo kaikki sekä paljon muitakin toivottavasti vielä löytyvät Uuden Oluttehtaan valikoimasta. Nyt vain pitää päättää mikä on se seuraava. Mitä mieltä sinä olet?
Yksi kommentti
Eipa
14/06/2022 klo 16:52
Älkää tehkö IPAa 🙂
Ei niitä tarvita enää yhtään enempää. Nykyiselläänkin niitä on ihan liikaa.