fbpx

Oluita pintaa syvemmältäSe on pilsner!

30/09/20210

Kolmisen viikkoa sitten oli vihdoin aika keittää toinen kaupallinen oluemme ja kuten jotkut ovat ehkä somesta ja Kauppalehdestä lukeneet, päädyimme pohdinnassamme lopulta siihen, että oluesta tuli pilsner.

Vaikka meiltä useimmiten kysytty oluttyyppi onkin IPA, halusimme ensimmäisen oluemme lisäksi myös tämän toisen oluen kunnioittavan mahdollisimman paljon historiaa ja Uuden Oluttehtaan tarinaa, sillä ne ovat syy, joka sai meidät ryhtymään yrittäjiksi ja herättämään Uuden Oluttehtaan henkiin.

Pilsnerin kohdalla historian havina on vähintäänkin yhtä käsinkosketeltavaa kuin lagerin: Uusi Oluttehdas tiettävästi valmisti pilsneriä lähes koko olemassaolonsa ajan ja Turun museokeskuksessa näimme autenttisia pilsnerpulloja etiketteineen 1900-luvun alusta. Innostustamme tehdä toisesta oluesta pilsner ei ainakaan vähentänyt alkuperäisen etiketin ulkonäkö. Sen keltapunainen väritys oli meistä paitsi kaunis myös sopivalla tavalla uusi – olkoonkin, että se on lähes 120 vuotta vanha!

Uuden Oluttehtaan alkuperäinen pilsnerpullo vuodelta 1906. Kuva on otettu Turun museokeskuksessa.

Oluen reseptin lähtökohtana olivat paitsi omat makumieltymyksemme – joita tietysti tutkimme antaumuksella maistelemalla erilaisia pilsnereitä – myös kotoamme löytynyt 1890-luvulta peräisin oleva esite. Esitteessä mainostetaan Uuden Oluttehtaan pilsneriä ja kerrotaan sen raaka-aineina käytetyn Saazer-humalaa ja ”parasta pilsnermallasta”, joten meille oli sanomattakin selvää, että myös Uuden Oluttehtaan uudessa pilsnerissä käytettäisiin Saazeria sekä parhaita maltaita ja hiivaa.

1890-luvulta olevassa Uuden Oluttehtaan esitteessä mainostetaan pilsneriä, joka on ”vaaleaa, kevyttä, hyvin varastoitua, säilyvää ja hyvänmakuista. Valmistettu hienoimmasta Saazer-humalasta ja parhaasta pilsermaltaasta”.

Näistä lähtökohdista Uuden Oluttehtaan pilsenerin reseptin laati myös lagerin reseptistä vastannut Thomas Sjöberg, jolle oluiden suunnittelussa tärkeintä ovat laadukkaat raaka-aineet ja yksinkertaiset, puhtaat maut. Pilsnerin maltaat ovat Weyermann Barke Pilsner sekä Weyermann Vienna ja humalat BarthHaas Saazer sekä Magnum Hallertau. Hiiva taas on lagerissammekin käytetty, 1800-luvun loppupuolelta baijerilaisesta hiivasta polveutuva German Bock Lager Yeast WLP833.

Pilsnerin on väri vaaleankeltainen, vaahto kermainen ja koostumus keskitäyteläinen. Maku on maltainen, viljainen, keksinen, keskiasteisesti humaloitu, tasapainoinen, hennon yrttinen, raikas, rapea, hunajainen ja sitruksinen.

Uuden Oluttehtaan pilsnerin alkoholimäärä on 5,0 prosenttia ja sitä tullaan myymään 0,33 litran lasipulloissa. Olut on valmistettu RPS:lla Kuopiossa. Olut tulee myyntiin loka-marraskuun vaihteessa. Myyntipaikat näet täältä.

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: