fbpx

Oluita pintaa syvemmältäTribuutti valtameren ylittävälle yhteistyölle

21/06/20220

Ford GT40 oli ikoninen auto, joka valtasi Le Mansin kuninkuuskilpailun 1960-luvulla. Auto oli yhdistelmä amerikkalaista ja brittiläistä osaamista. Samaa voisi sanoa IPAsta: se on alun perin brittiläinen keksintö, jonka maailmanlaajuinen suosio on pitkälti yhdysvaltalaisten pienpanimoiden ansiota.

Meille IPA oli hieman ristiriitainen olutmaku. Olimme maistaneet monia todella hyviä IPA-oluita, mutta myös monia tavalla tai toisella epämiellyttäviä. Toisaalta juuri IPAa meiltä on kyselty usein ja ajattelimme, että kahden historiasta ammentavan oluen jälkeen voisi olla sopiva hetki tehdä aikahyppy nykypäivään.

Lähestyimme IPA-oluita maistelemalla erilaisia tyylejä ja poikkeuksetta kovin karvaiden oluiden sijaan meitä miellyttivät west coast -tyyliset IPAt, joista löytyi kuitenkin sopiva määrä hedelmällisyyttä.

Olimme jo ennen ensimmäistäkään omaa oluttamme tutustuneet oregonilaiseen Jesse Kingiin, joka on aiemmin työskennellyt Suomessa panimoalalla. Vaikka Jesse ehti muuttaa takaisin Yhdysvaltoihin jo ennen kuin aloimme edes suunnitella IPAn tekemistä, päätimme kysyä, haluaisiko hän tehdä meille IPAn reseptin, sillä meitä viehätti ajatus, että jenkkityylisen oluemme resepti olisi juuri yhdysvaltalaisen tekemä.


Meille IPA oli hieman ristiriitainen olutmaku.


Kävimme hänen kanssaan läpi olutmieltymyksiämme sekä erilaisia refesenssejä kuvaillaksemme, minkälaisen IPAn halusimme. Kommunikaatio toimi hyvin vaikka kaikki tehtiin etänä. Keskustelujen perusteella Jesse valitsi humaliksi tyypilliset west coast -IPA-lajikkeet: Citran, Mosaicin, Simcoen ja Cascaden. Näillä tavoiteltiin sopivaa määrä hedelmällisyyttä, kuitenkaan IPAlle tyypillistä havumaisuutta unohtamatta.

Myös Jessen mielestä IPAn suunnittelu sujui hyvin:

”Reseptin luominen Uudelle Oluttehtaalle oli hauska tehtävä. Halusin noudattaa Jussin ja Terhin toiveita ja tehdä klassisen west coast -IPAn, jossa humalointi ja karvaus ovat hyvässä tasapainossa. Koska en pystynyt osallistumaan oluen valmistamiseen, luotin Jussin ja Terhin keräämään palautteeseen sekä RPS:ltä saamiini muutostarpeisiin. Toivottavasti kaikki pitävät oluesta, joka on hienon yhteistyön tulosta!”

Teimme IPAsta kaksi koekeittoa. Olimme melko tyytyväisiä jo ensimmäiseen, mutta humalan voimakkuus jäi kuitenkin ensimmäisellä kerralla aavistuksen vaisuksi. Toisessa koekeitossa kuivahumaloinnin määrä tuplattiin ja tulos oli meistä ja pienestä makuraadistamme erinomainen, joten uskalsimme lähteä valmistamaan RPS:n kanssa kaupallista erää. IPA saatiin pullotettua viime keskiviikkona ja se tulee myyntiin tällä viikolla. Emme malta odottaa kuulla mielipiteitä sen mausta – olivatpa ne sitten hyviä tai huonoja!

Entä se Ford GT40 sitten? Kuten alussa mainittiin, on amerikan IPAn ja Ford GT40:n tarinoissa paljon yhtäläisyyksiä. Yhtäläisyyksistä kumpusi myös idea IPAn etiketin väreihin – olkoon etiketti tribuutti valtameren ylittävälle yhteistyölle!

Uuden Oluttehtaan IPAn väri on meripihkankeltainen ja koostumus keskitäyteläinen. Se on vahvasti humaloitu, hedelmäinen, sitruksinen ja hennon havuinen. IPAn alkoholimäärä on 5,5 prosenttia ja sitä myydään 0,33 litran lasipulloissa.

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: