Vaikka täällä blogissa on ollut viime aikoina hiljaista, on Uuden Oluttehtaan eteen tehty kulisseissa paljon töitä.

Helmikuussa valmistui ensimmäisen oma oluemme, belgialaistyylinen kevyesti humaloitu vehnäolut eli witbier. Ehkä aloittelijan tuuria, mutta oluesta tuli ainakin omasta ja sitä maistaneiden tuttaviemme mielestä yllättävän hyvää. Ei sillä toki maailmaa lähdettäisi valloittamaan, mutta ainakin saimme pintaraapaisun oluenvalmistuksesta. Ensimmäinen oma oluemme ansaitsisi ihan oman blogikirjoituksen, joten ehkä palaamme aiheeseen vielä.

Alkuvuodesta tutustuimme Instagramin kautta Utössä asuvaan Thomas Sjöbergiin, joka on olutmestari ja tason kaksi Cicerone-olutsommelieri. Belgialais-suomalainen Thomas on johdatellut meitä ammattilaisnäkökulmasta oluiden maailmaan ja ihaillen olemme saaneet seurata hänen kykyään analysoida erilaisia oluita.

Viimeiset puoli vuotta olemme pohtineet, kuinka Uuden Oluttehtaan toiminta olisi järkevintä, ja rajalliset resurssit huomioiden edes mahdollista, käynnistää. Välilä olemme leikitelleet ajatuksella oman tuotannon aloittamisesta – ammattilaisten johdolla toki – mutta ainakaan juuri tässä kohtaa se ei vain ole mahdollista. Niinpä olemme suunnitelleet tilaavamme omalla reseptillämme valmistettua olutta joltakin olemassa olevalta pienpanimolta. Alaa tuntemattomalle ajatus oluen sopimusvalmistuksesta saattaa kuulostaa helpolta, mutta todellisuus on näin ensikertalaisille osoittautunut varsin työlääksi. Kuten arvata saattaa, kaikkeen mikä liittyy alkoholiin, liittyy myös runsaasti sääntelyä. Tutuiksi ovatkin jo ehtineet tulla niin Valviran, Palpan kuin erilaisten alkoholia varastoivien toimijoidenkin palvelut.


Silläkin uhalla, että edessä on pitkä ja kivinen tie, pyrkimyksemme on tuoda kesällä markkinoille Uuden Oluttehtaan ensimmäinen olut.


Pienpanimot – saati sitten sopimusvalmistus – eivät tunnetusti ole mikään kultakaivos taloudellisesta näkökulmasta katsottuna eikä korona varmastikaan helpota sen paremmin meidän kuin muidenkaan alan toimijoiden tilannetta. Mutta silläkin uhalla, että edessä on pitkä ja kivinen tie, pyrkimyksemme on kuin onkin tuoda kesällä markkinoille Uuden Oluttehtaan ensimmäinen olut ja herättää 100 vuotta ruususen unta nukkunut panimo henkiin.

Uudella Oluttehtaalla ei ollut aikojen saatossa varsinaista logoa. Niin ikään pulloissa käytettiin eri aikakausina hyvin erilaisia etikettejä, joten olemassa olevista materiaaleista oli vaikea löytää selkeää visuaalista linjaa. 

Halusimme ensimmäiseksi luoda Uudelle Oluttehtaalle visuaalisen identiteetin. Selvää oli, että pyrkisimme ammentamaan vanhoista materiaaleista mahdollisimman paljon. Identiteettiä luotaessa haastavin osa on usein logo, joka osoittautui tässäkin projektissa tietynlaiseksi kaljapullonkaulaksi. Monien kokeilujen jälkeen saimme lopulta suunniteltua mielestämme ihanteellisen logon Uudelle Oluttehtaalle: logo on menneen ja uuden ajan hybiridi ja sen heraldisuus kumartaa panimon historialle, kun taas viivojen luoma geometrinen koheesio rakentaa modernia identiteettiä. 

Kun Uuden Oluttehtaan logo oli syntynyt, alkoi suunnittelutyö edetä huomattavasti nopeammin. Punainen ja valkoinen väri valikoituivat logoon niiden erottuvuuden vuoksi, sillä punaisen värin on monissa tutkimuksissa todettu olevan kaikkein tehokkain huomioväri – ja kuluttajamarkkinoilla jos jossain, on tärkeää erottua.


Logossa käytetyn Alternate Gothic No.2 -fontin on suunnitellut Morris Fuller Benton vuonna 1903.


Fonttia valikoitaessa meille syntyi ajatus, että olisi upeaa, jos voisimme käyttää fonttia, joka olisi samalta aikakaudelta kuin alkuperäinen Uusi Oluttehdas. Onneksemme tällainen fontti myös löytyi. Logossa käytetyn Alternate Gothic No.2 -fontin on suunnitellut Morris Fuller Benton vuonna 1903. Samainen fontti on myös monen uudemman sans-serif fontin esikuva.

Uuden Oluttehtaan identiteetin peruspalaset rakentuvat vahvaan huomioarvoon, menneen kunnioittamiseen ja historiasta kumpuavaan kaksikielisyyteen. Myös etiketeissä halusimme käyttää vahvoja väriyhdistelmiä, joiden huomioarvo olisi korkea. Tutkimuksemme veivätkin meidät Uuden Oluttehtaan 1900-luvun alkupuolelta olevien etikettien luokse, joiden muoto ja visualiikka hurmasivat meidät ja jotka inspiroivat meitä muokkaamaan niistä tähän päivään sopivat versiot.

Kiitos vielä kaikille, jotka ovat olleet mukana tässä projektissa sparraamassa ja kommentoimassa!

Usein vanhaa taloa remontoitaessa on odotettavissa yllätyksiä. Harvoin vastassa on kuitenkaan mitään sellaista, mikä saisi löytäjänsä perustamaan uudelleen sata vuotta sitten lakkautetun yrityksen. Löydettyämme talostamme kasapäin vuonna 1870 perustetun panimon materiaaleja näin kuitenkin kävi. Mikä on tämä aikoinaan Turun suurimpiin tehtaisiin kuulunut panimo ja mitä sille tapahtui?

Uuden Oluttehtaan tarina sai alkunsa vuonna 1870, kun ruotsalainen liikemies Carl Gustaf Ritou päätti perustaa panimon Turkuun. Ritou oli Saksassa opiskellut panimomestari, jonka Tukholmassa sijainnut panimo oli ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin ja lopulta konkurssiin. Lahden toisella puolella siinsivät kuitenkin lähes neitseelliset markkinat, joilla oli tilaa uusille oluille.

Turussa Ritou löysi yhtiökumppaneikseen tunnetun turkulaisen teollisuusmiehen Gustav Albert Petreliuksen sekä kauppiaan ja viinanpolttimon omistajan Victor Alexander Reimsin. Yhdessä he perustivat Turun kolmannen tehdasmaiseen tuotantoon tähtäävän panimon, Nya Bryggeri Aktiebolaget i Åbo – tai kuten se muutama vuosikymmen myöhemmin tultaisiin tuntemaan ­– Uusi Oluttehdas Osakeyhtiö Turussa.

Panimoa varten hankittiin kaksi vierekkäistä tonttia Itäiseltä Pitkäkadulta. Tonteille rakennettiin Suomen modernein panimo, joka aloitti toimintansa vuonna 1872. Tehtaaseen palkattiin 15 työntekijää, ja panimomestarina toimi itse Ritou.


Uusi Oluttehdas tuotti vuonna 1899 yli 700 000 litraa
olutta ja työllisti 28 ihmistä.


Vuodet vierivät. Työntekijöiden määrä kasvoi, panimo sai uuden taitavan olutmestarin ja Ritou keskittyi yrityksen laajentumiseen. Kauppa kävi erinomaisesti ja panimon vuosituotanto kasvoi 600 000 litraan. Vuonna 1884 Ritou ja hänen pianistivaimonsa päättivät palata Ruotsiin ja panimolle valittiin uusi johtaja. Jo seuraavana vuonna alkoivat kuitenkin ongelmat.

Vuonna 1885 uusi kilpailija, Auran panimo, toi ensimmäiset tuotteensa markkinoille. Panimot ajautuivat kovaan kilpailuun. Tästä huolimatta Uusi Oluttehdas tuotti vuonna 1899 yli 700 000 litraa olutta ja työllisti 28 ihmistä. 1900-luvulle tultaessa panimon ahdinko kuitenkin syveni: ensimmäisen maailmansota ajoi talouden totaaliseen taantumaan ja raaka-ainepula sekä kieltolakia edeltäneet aatteet heikensivät toimintaedellytyksiä. Viimeisenä oljenkortenaan Uusi Oluttehdas yritti – kuten se oli yrittänyt jo useita kertoja aikaisemminkin ­– yhdistyä Auran panimon kanssa, mutta tuloksetta. Edes vuonna 1919 toteutettu alennusmyynti ja markkinointikampanja eivät onnistuneet pelastamaan tilannetta.

Vuonna 1920 Uusi Oluttehdas myi jäljelle jääneen varastonsa Auran panimolle ja lopetti toimintansa. Samalla päättyi erään Turun merkittävimmän tehtaan 50 vuotta kestänyt tarina.

Vuosi 2019. Eräänä lokakuisena sunnuntaina Turun Itäharjulla sijaitsevassa omakotitalossa tehdään remonttia. Lattia on avattu tarkoituksena poistaa vanhat eristeet uusien putkien tieltä. Hiirenpipanoiden sijaan purun seasta kuitenkin pilkottaa jotakin – jonkinlaisia papereita ja paperinippuja. Paperit osoittautuvat myyntiesitteiksi, pullopanteiksi, kuittivihoiksi ja yhtiöjärjestyksiksi yli sadan vuoden takaa ja paperiniput – ne ovat käyttämättömiä jouluoluen etikettejä.


Hiirenpipanoiden sijaan purun seasta kuitenkin pilkottaa jotakin – jonkinlaisia papereita ja paperinippuja.


Tästä alkaa selvitystyö. Mikä on tämä yritys, koska se on toiminut ja miten esitteet ovat päätyneet vuonna 1928 valmistuneen talon välipohjaan? Vastausta viimeiseen kysymykseen ei kiivaista etsinnöistä huolimatta löydy, mutta yksi asia on varmaa: tarinan, johon nämä kauniit paperit kuuluvat, on jatkuttava.

Tiedot Uuden Oluttehtaan vaiheista on koottu Beer Finland -sivustolta sekä Pekka Mäntylän Olutta, saappaita ja tiedettä -kirjasta. Lisäksi lähteinä on käytetty Kansalliskirjaston digitaaliarkiston ja Svenska dagstidningar -arkiston digitalisoituja lehtiä.

Me olemme Jussi ja Terhi, Turun Itäharjulla asuva pariskunta. Syksyllä 2019 löysimme talomme välipohjasta valtavan määrän erilaisia käyttämättömiä etikettejä ja esitteitä. Aloimme tutkia niitä ja saimme selville, että ne ovat Turussa vuosina 1870-1920 toimineen panimon jäämistöä. Löydössä oli jotakin ihmeellistä, suorastaan maagista. Miten vuonna 1928 rakennetusta talostamme voi löytyä 100-150 vuotta vanhoja mainosmateriaaleja ja miten ne ovat tähän taloon päätyneet? Yhteyttä talon ja panimon välille emme ole löytäneet, mutta itse panimosta ja sen vaiheista tietoa on löytynyt senkin edestä.

Panimon dramaattiset käänteet ja tämä erikoinen löytö eivät päästäneet meitä otteestaan, joten vailla suurempaa olutharrastuneisuutta päätimme perustaa samannimisen osakeyhtiön uudelleen ja aloimme pohtia, kuinka panimon tarinan voisi saada jatkumaan. Olemme alussa matkalla, jonka määränpäästä ei ole tietoa, mutta seuraava askeleemme on, että opettelemme tekemään olutta ja katsomme minne tämä vie. Tervetuloa mukaan seuraamaan matkaamme!